Blogi

Miljan blogista löydät blogitekstit sekä videoblogit, jotka ovat tehty yhteistyössä Seiska TV:n kanssa ja ne on julkaistu Seiska TV:n Youtube-kanavalla. Ensimmäisenä on Miljan Tumblr-blogi ja sen alta löydät videoblogit upotettuina.

Miljan Tumblr-blogin löydät täältä
Seiska TV:n löydät Youtubessa täältä

Milja Bee

Tunteiden ja taiteen vuoristorataa

miljabee:

En ole päivitellyt blogia seiskan vlogin tekojen aikaan. Nyt kun se on ohi ajattelin taas aloittaa blogini päivittämisen. 


Kokemus seiskan kanssa yhteistyöstä oli hyvä, mielenkiintoinen ja pelottava. Ymmärsin jo aluksi kun lähdin mukaan yhteistyökuvioon, että se tulee herättämään paljon huomiota, niin negatiivista kuin positiivista. Yllätyin omalla tavallaan kuinka paljon negatiivista kommenttia tuli, koska koin, että olin kuitenkin meidän “normaaleiden” ihmisten puolella. 

En ole persoonaltani pröystäilevä enkä ylimielinen, mutta ette ymmärräkkään kuinka vaikea on näyttää sohvalta kameralle puhuen se oma persoonansa, samalla puhuen hyvin vaikeista, herkistä ja kyseenalaisistakin aiheista. Mä myönnän olevani aika räväkkä höpöttäjä välillä ja se voi ärsyttää ihmisiä. Oon aina ollut se porukan “pelle” mutta senkin aidon puolen esiin tuominen oli todella vaikeaa mulle. Toivottavasti olen saanut sen jotenkin näkymään kuitenkin videoissani teille.

(levinreissu 2018)


Niinkuin videoissani sanoin, että mä ihan oikeesti ymmärrän ja oon kokoajan ollut tietoinen, että julkinen alani tulee tuomaan mulle ihan hirveesti paskaa. Jos miettii tilannetta ennenkun aloitin eroottisen tanssijan urani, oli kaikki helpompaa. Kukaan ei arvostellut ammattiani, tekemisiäni, valintojani ja arvomaailmaani yhtä voimakkaasti ja raa’asti kuin nyt. Mä voisin vannoa vaikka, että mä en oo muuttunu ihmisenä hoitajasta strippariksi muututtuani muutakun niin, että mä oon paljon onnellisempi.

Mä pystyn toteuttamaan itteeni ihan erilailla ja käyttää hyväks mun sosiaalisia, jopa hoidollisia taitojani.


Mä mietin varmaan viikottain, että en kai oo pilannu loppuelämääni sen takia, että oon uskaltanu toteuttaa itteeni.


Viime viikonloppuna oli ensimmäinen oma järjestämäni Erotic Night Ravintola Piilopaikassa, Vantaalla. Mulla oli aika kova kiire kaiken uuden hoitamisessa, että pakko sanoo että ens kerralla ainaki tiiän mihin asioihin kiinnitän vielä enemmän huomiota järjestämisessä. Kaikki meni kuitenkin loistavasti ja hyvä fiilis jäi ainakin omasta näkemästäni kaikille. 

Oon ollu erittäin onnellinen siitä kuinka kaiken sen paskan ympärillä kuitenkin saan aivan uskomattoman ihania kommentteja niin somessa kuin ihan ulkomaailmassa.
Erotic Nightissa yksi ihana asiakas tuli sanomaan mulle, että mun videoiden ansioista hän on ruvennut ihan erilailla arvostamaan ja näkemään uudessa valossa meidän ammatissa toimivat ihmiset. Tosi hieno homma! 


Nyt varsinkin on tullut paljon kommentteja naisilta, siitä mä tykkään ihan kauheesti, ettei se jäisi vaan mies sukupuolen kommenteille jotka monesti on aika kyseenalaisia ja tiettyyn seksuaalissävytteiseen puoleen takertuvaisia. Oon saanu naisilta kiitosta mun avoimesta itseni arvostamisesta ja oman seksuaalisuuden hyväksymisestä, että nyt hekin ovat pystyneet hyväksymään oman seksuaalisen identiteettinsä vähän paremmin.

Avaan nyt yhtä aihetta jonka olin kirjannut yhdeksi avaamisen aiheeksi blogiini.

Elämäni ilon aiheet.

Vaikka työn puolesta joutuu taistelemaan välillä hyvän ja huonon fiiliksen välillä, on kuitenkin vaakakuppi reilusti hyvässä. Olen syntymästäni asti ollut äärettömän positiivinen ihminen, joka on nyt aikuisiällä oikein korostunut.
Olen siis keltainen persoona. (Pieni kirjasuositus tähän väliin “Idiootit ympärilläni”) Olen tyytyväinen että iloisen persoonani ansiosta pysyn kaiken tämän negatiivisenkin energiankin keskellä näin pirun onnellisena. Saan tuotua ympärilleni, ystävilleni aina iloa ja puhdasta hyvää energiaa. Voisin ehkä ajatella, että se on minun elämäni tarkoitus.

Minun lähipiiriin kuuluu minulle aivan äärettömän läheisiksi tulleet tyttökaverini, jotka olen tuntenut kahdesta-kuuteen vuoteen. Nämä tytöt ovat mun henkireikä, tukipilareita, onnen tuojia. Se avoimuus, rehellisyys, tuki ja suorat mielipiteet on saanu mut uskomaan itteeni ja mun vahvuuksiin. En voi koskaan kylliksi siitä kiittää, joten kiitos!

(paras ystäväni, kesäauringossa parveke grillauksen merkeissä. Sä oot mulle äärettömän tärkeä tukipilari)


Mun perhe on ollu alusta asti tietoinen mun työstä, eikä se oo tullu yllärinä. Oon välillä (lue: aina) kun avoin kirja kaikille ympärilläni oleville. Eikä mun uudet kuviot jää keltään huomaamatta. Mua on tuettu alusta asti, vaikka mä tiiän sisimmässäni, että tottakai varsinkin mun isä ois halunnu, että oisin jatkanu perusduunarina sosiaalialalla. Mut ei kukaan mun lähipiiristä oo silti koskaan kääntäny mulle selkää. Mä uskon, että myös sen takia mä oon myös pystyny olemaan ihan erilailla mun läheisten tukena, koska voin ite niin hyvin. Mun duuni tekee myös mut äärettömän onnelliseksi. 

Mua vituttaa aivan äärettömästi se, että mun vanhemmat on joutunut kuulemaan kommenttia, että ovat epäonnistuneet kasvatuksessa, kun lapsesta on tullut tommonen huora.

Ensinnäkin mä en oo huora, mä oon esiintyvä taiteilija. Toisekseen mun vanhemmat on ollu ihan äärimmäisen hyviä. Ne on rakentanu mulle niin vahvan pohjan ja niin hienon arvomaailman, että mä pystyn hyväksymään itseni ja kanssakulkijat. Mä tiiän, että mä pystyn jeesaamaan muita, koska mä itse voin niin hyvin. Mä oon joutunu myös, niinkuin me kaikki, kokemaan omat haasteeni. Vaikka mun arvet ei näy ulospäin, niin mustakin niitä löytyy. Ilman noin hyvää kasvatusta, mä en todellakaan olisi näin hieno ja aito oma itteni kun mä tällä hetkellä pystyn olemaan. Voi joskus mun puheista ja teksteistä tulla kuva että oon itsekäs, mut se ei pidä paikkansa. Mä oon hyvin nöyrä ihminen. Mä vaan arvostan itseäni yhtä korkeelle kun muita hyvän arvomaailman ja moraalin omaavia ihmisiä. 

(kuvaaja: Mikael Haggblom )

Palataan taas hyviin aiheisiin.

Työni ihanaan puoleen; matkusteluun, uusien ihmisten tapaamisiin, työkavereihin. 

Meillä on äärettömän hienoja ihmisiä tällä alalla töissä. Tiedetään tän työn realiteetit ja sen vuoks pystytään tukemaan toisiamme ihan erilailla kun kukaan muu. Keikkailun varjolla päästään aina näkemään toisiamme, liian harvoin, mutta sillon kun päästään niin meillä on aina tosi kivaa. Meillä on tosi hienoja, fiksuja ammattilaisia, jotka tietää mitä tekee ja tekee sitä omasta tahdostaan. Välillä mietin miten onnekas olenkaan, kun olen päässyt osaksi tätä kaikkea. Tähän astisen urani aikana olen oppinut itsestäni ja ennen kaikkea muista ihmisistä aivan äärettömän paljon.

Osaan arvostaa erilaisuutta, seksuaalisuutta, herkkyyttä, itseäni, läheisiäni ja ympärilläni olevia ihan erilailla kuin vuosi sitten. 

Haluan saada ihmiset näkemään seksuaalisuuden sen monine eri urineen.

Huomaamaan ihmisen kauneuden, sisäisen herkkyyden ja arvostamaan ihmisen näkemyksiä ja kokemuksia maailmasta.

Kaikista ei tarvitse tykätä, mutta pyritään siihen että ei tahallaan tehdä toiselle pahaa mieltä.

Mä arvostan ihan älyttömästi ihmisiä jotka on avoimesti näyttäny mulle tän maailman, näyttäny mulle että itsensä toteuttaminen (laillisissa rajoissa tietenkin) on kauneinta, hyväksyttävintä ja parasta mitä elämästä voi löytää!


(kuvaaja: Petteri Kaakkinen Photography)

UUSI BLOGIMERKINTÄ VIHDOIN TAVOITTI ONLINE TILAN!

Käykäähän vilkaisemassa vähän pintaasyvempiä aatoksiani…😘

👇👇👇👇👇👇👇🙏

June 21st 2018

   

www.miljabee.com
XModel Entertainment
© Copyright Milja Bee